torstai 7. joulukuuta 2023

Joulu kasvihuoneessa

Tein joulunäyttelyyn amarylliksiä, orjalaakerin oksia ja joulutähtiä. Orjanlaakerin lehdet ovat silkkipaperia, jonka lakkasin värittömällä kynsilakalla.

 






lauantai 13. maaliskuuta 2021

Juureslaatikosto



Nukkekotikerhomme on kokoontunut jo pitkään vain etänä. Tämän juureslaatikoston tein jo viime syksyn kerhossa. Materiaaleina mapin pahviset lehdet ja pitsiverhon pala. 


 

Mitä tarkemmin osat on leikattu, sitä helpompaa on kokoaminen.


Punakeltainen väri näytti hauskalta, mutta ei sopinutkaan keittiön väreihin. Maalasin laatikoston uudelleen kalkkimaalilla, jota oli jäänyt yli oman 1:1  keittiön hyllyn maalaamisesta. Nyt on sitten samanväriset hyllyt molemmissa kodeissa.
 

 

perjantai 24. huhtikuuta 2020

Koronatesti

 Pikkutytöt ovat saaneet uuden korona-pelin. Tänään on ensimmäisen pelin aika. 

miniature

Ensimmäinen vuoro on punaisilla nappuloilla. Pelaaminen on hieman hankalaa näin pitkällä kepillä.

miniature


Sitten keltaisten vuoro. Hyvä lyönti!
 
miniature

 Voi ei, kissakin haluaa leikkiin mukaan. Hus pois, jätä nappulat rauhaan!


 Onneksi löytyi kalaa jääkaapista. Kis kis..




 Hyvin tämä pelaaminen sujui ja turvavälikin oli yli metrin.

miniature, nukkekoti

tiistai 17. maaliskuuta 2020

Kasvihuoneen sisustusta

Istutuspöytä on tehty kahvi- ja jätskitikuista. Pitkään ja kapeaan kasvihuoneeseen sopi parhaiten kulmapöytä. Kevään ensimmäiset kukat jo kukkivat kasvihuoneen lämmössä.






sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Kasvihuone

Kasvihuone on ollut nukkekotikerhon teemana jo syksystä lähtien. Olen tehnyt omaani hiljalleen ja suunnitellut sitä mukaa kuin työ on edennyt.

nukkekodin kasvihuone



Tästä kaikki alkoi: Carcassonnen lisäosan pelimerkit on irrotettu ja jäljelle jäi roskat?

      
 Siinähän on ilmiselvät kasvihuoneen seinät!  Suunnittelun pohjana olivat seitsemän pelilaattojen kehikkoa. Maalipinta jäi sopivasti hieman epätasaiseksi valkoisella akryylimaalilla. 




 Lasit on tehty laminointikalvosta ja koristerimoitus tulitikuista.



Liimasin sisäpuolelle tukirimat, jotka helpottivat osien kokoamista.



Vanha kirjankansi oli juuri sopivan värinen laattalattiaksi. Tein ruudukon, jonka sivut naputtelin vasaralla ja taltalla.Tummensin myöhemmin laattojen välejä lyijykynällä.



Katossa olen käyttänyt lisäksi Närpiön tomaattien pahvirasiaa, jossa on sopivia pyöreitä reikiä. 
 




perjantai 6. joulukuuta 2019

Itsenäisyyspäivä 2019



Mitäs täällä tehdään?
 


                                      Askarrellaan!




Hyvää itsenäisyyspäivää!


sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Pöytä

Nukkekotikerhossa aloitettiin syyskausi tekemällä pöytiä. Mallia pöytiin otimme Susanna Tunturi-Anttilan kirjasta Nukketalosta nukkekodiksi.
Tein oman pöytäni sopimaan Mein talon keittiöön ja väliaikainen pöytä sai vihdoin väistyä uuden sopivamman pöydän tieltä.  

Pöydän pintaan tein kuvioita jäätelö- ja kahvitikuista ja  pyöreät jalat pahviputkista, jotka tulivat  kenkätilauksen mukana. 

ruokapöytä

miniatyyri,

          Maalasin pöydän lopuksi valkoisella akryylimaalilla. 

1:12